Kulkuri kysyi Kaunotarta matkaansa. Kaunotar vastasi empimättä kyllä. Tämä liitto tekee monet onnellisiksi, ehkäpä jopa loppuelämäksi tai peräti ylisukupolvisesti. Jatka lukemista, niin ymmärrät miksi.
Kun Joutsen, toinen hämäläinen perinteikäs perheyritys tarjosi meille yhteistyötä, oli siihen helppoa lähteä mukaan. Kotiseuturakkauden ja suosi paikallista -ajattelutavan lisäksi syynä tähän oli yritystemme samaa linjaa edustava arvomaailma ja toimintatapa. Molemmilla raaka-aineet ovat luonnollisia ja kestäviä, meillä on rinta rottingilla ja he ovat silkkaa untuvaa, ja nämä luonnonmateriaalit me asiantuntevasti työstämme tahoillamme laadukkaaksi lopputulokseksi. ”Yhteistä meille on työskentely suuremmalla sydämellä rennomman ja kauniimman arjen eteen, tinkimättömästi ja omia arvoja seuraten”, kiteyttää Joutsenen väki sen, miksi juuri me valikoiduimme yhteistyökumppaniksi. Ja viimeistään tässä kohtaa me nyökyttelimme innokkaasti ja hyväksyvästi (hyvä ettei niska tullut kipeäksi).
Yhtäläisyydeksi oivalsimme myös ihanan ja sitoutuneen asiakaskunnan. Tuo on tietysti vähän laimeasti sanottu sinusta hyvä ystävä, joka kuljet kanssamme samaa matkaa, jaat yhteiset arvomme ja arvostat käsityönä tehtyjä, eettisesti tuotettuja huonekalujamme. Samanlaisia rottinkirakastajiahan me olemme, koko laaja rottinkiperhe: kauneuden, kestävyyden ja käytännöllisyyden asialla.
Ja nyt tulemmekin sitten alun lupaukseen onnellisuudesta. Puheet samoista periaatteista ja toimintatavoista ovat tietenkin miellyttävää luettavaa, mutta erityisen mukavaa on paljastaa sinulle tämä Joutsenen ja Parolan Rottingin yhteistyön tulos, sen konkreettinen ilo ja hyöty sinulle. Kaunotar ja Kulkuri astuvat kuvaan mukaan juuri tässä: Kaunotar on yksi Parolan klassikoista, Umpinainen riippukeinu – se Auliksen isosisko, muistathan. Kulkuri on Joutsenen hurmaava untuvainen torkkupeitto.
Joutsen ja Parolan Rottinki yhteistuumin tekevät hurmaavan tarjouksen. Saat alekoodilla KULKURI JA KAUNOTAR
1. Parolan valkoisesta Umpinaisesta riippukeinusta -20 % parolanrottinki.fi:ssa ja myymälässämme.
2. Joutsenen ihanasta Kulkuri-untuvatorkkupeitosta -20 % joutsen.fi:ssa ja Joutsen-myymälöissä.
Tarjoukset ovat voimassa 11. – 18.7. 2021 niin kauan kuin tuotteita riittää.
Jos luet tätä blogia kyseisenä ajankohtana, ehdotamme, että hyödynnät harvoin tarjoutuvaa taloudellista etua näistä suosikkituotteista. Rakenna kotiisi näistä aineksista lämpöinen tyyssija, kietoudu Kulkuriin ja istahda klassikkokaunottareen Umpinaiseen riippukeinuun. Sen jälkeen voitkin vain nauttia.
Rottinkirakkaudellisin ja höyhenen kevein terveisin