Harva asia motivoi yhtä tehokkaasti kuin ajatus uudesta alusta. Tammimieleni on skarppi ja puhdas, mutta kotikonttorini “työpöytä” on loppuvuoden jäljiltä yhtä sekaisin kuin pojan poikani irtokarkkikaupassa.
Pimeimpään vuodenaikaan tapaan sallia itselleni nimittäin vapauksia työnteon suhteen: saatan vastailla aamupäivän sähköposteihin sängystä, iltapäivällä hoitaa hallintoa keittiöstä käsin ja jatkaa hommia inspiraation iskiessä vaikkapa riippukeinussa. Olen tämän elämäntavan suhteen ihan sinut, mutta se väistämättä johtaa siihen, että tärkeitä papereita lojuu hetkittäin niin yöpöydällä, mikron kyljessä kuin riippukeinun istuintyynyjen alla.
Luonnollisesti tämä vapaamielinen arkistointijärjestelmä ei ole kirjanpitäjämme tai edes itseni mieleen. Hallittu kaaos on kuitenkin aina kaaos. Asioita ei löydy. Asiat unohtuvat. Ja toisaalta asiat muistuvat mieleen silloin kun niiden ei pitäisi. Kun työ on kotona samanaikaisesti vähän kaikkialla ja toisaalta ei kunnolla missään, tulee elämästä sekavaa. Ja sekavahan ei käy päinsä kun mieli on uuden vuoden jäljiltä kirkas.
Niinpä ensi töikseni asetan työlle rajat. Vapaamatkailu kodin puitteissa voi tarvittaessa palata marrasmöön iskiessä, mutta muuten työ ja työhön liittyvät dokumentit ja muut tavarat kuuluvat vastedes kotikonttoriin (kunhan löydän nitojani jostain). Jotta työnteko ei valu etätoimistolta salakavalasti muualle, aion panostaa työhuoneeni/-pisteeni viihtyisyyteen. Ja sama koskee varsinaista toimistotilaa Parolan myymälän yhteydessä. Kun kaikki tarpeellinen on yhdessä paikassa ja se paikka on tunnelmaltaan oikealla tavalla rauhallinen ja lämmin, pysyvät hommat järjestyksessä.
Sitä paitsi taukokin tuntuu huomattavasti enemmän tauolta, kun sen viettää työpisteen ulkopuolella eikä sen länsisiivessä.
(Etä)työn iloa!