Kun olin pieni, isoäitini ja isotätini neuloivat ihan koko ajan. Muistoissani näen heidät istumassa kesäpaikkamme puutarhassa, puhumassa korkealta ja kovaa. Sisarukset olivat tottuneita tekijöitä eikä heidän tarvinnut paljon puikkoja vilkuilla. Pihakeinussa rupateltiin, väiteltiin ja naurettiin. Sukat, huivit ja neuleet valmistuivat siinä sivussa, mutta jälki oli aina yhtä moitteetonta.
Ajattelen heitä usein, viimeksi naistenpäivänä, kun joukko vaikuttajia kokoontui Tampereen Relove Second hand & Cafén tiloihin käsitöiden merkeissä. Meno oli vähintään yhtä riemukasta kuin lapsuuteni kesinä Turun saaristossa, mutta tällä kertaa ei neulottu vaan kirjailtiin rottinkia. Me Parolassa etsimme aina uusia, luovia tapoja hyödyntää lempimateriaaliamme, ja paloimme halusta kokeilla maailmalla trendaavaa rottinkituotteiden tuunausta langoilla.
Kutsuvieras-workshop oli Parolan, Reloven ja legendaarisen käsityötalo Wetterhoffin yhteinen voimannäyte, jossa kolme kaveria yhdisti vahvuutensa. Me toimme upeat rottinkiset hyllyt ja Relove tarjosi lumoavan tilan sekä vegaaniset herkut. Koska kukaan ei ole seppä syntyessään, Wetterhoffin käsityöammattilainen Kaarina Korventaka opasti osallistujia kirjomisen ihmeelliseen maailmaan. Kaarina riensi apuun, kun langat menivät solmuun tai oman idean toteutus takkuili. Yhteistyön tuloksena syntyi aivan ihana aamupäivä täynnä luovuutta, iloa ja uusia ystäviä.
Olin todella
vaikuttunut osallistujien idearikkaudesta, heittäytymisestä ja ennen kaikkea siitä, että lopputuloksista tuli aivan tekijöidensä näköisiä. Värejä rakastavat irrottelijat kirjoivat kukkasia, tupsuja ja hapsuja, kun taas kekseliäs minimalisti punoi Sulo-hyllylle uuden tyylikkään ripustusmekanismin.
Itse keskityin tällä kertaa kuvaamiseen ja juttelemiseen, mutta onhan se selvää, että kirjomaan on minunkin päästävä ja äkkiä. En ole ihan näppärimmästä päästä eikä alakoulun ankara opettaja ollut ollenkaan vaikuttunut suorituksistani. Tampereella kuitenkin ymmärsin, että käsitöiden maailmassa ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Kun muistaa iloita onnistumisista ja nauraa omille virheilleen, uskaltaa kokeilla ihan mitä vain.
Ja ihan niin kuin sauvolaisen kesähuvilan puutarhassa joskus 80-luvulla, tärkeintä on yhdessäolo ja yhdessä tekemisestä syntyvät muistot. Vuosien päästä rottinkiin kirjotut kukkaset ja ristipistot muistuttavat meitä maaliskuisesta aamupäivästä silloin joskus, kun kevätaurinko tulvi ikkunoista, kakut olivat melkein liian kauniita syötäviksi ja naurusta ei ollut tulla loppua.