Hei! Tyyni winter shop on avattu osoitteeseen Aleksanterinkatu 12, Helsinki!

Hyvää päivää! Nyt blogissa vierailemme me, Päivi, Linda ja Emmi-Liinu, olemme vastavalmistuneita sisustussuunnittelijoita. Yhteistä meille on paitsi innostus alaan myös se, että olemme päässeet toimimaan yhteistyössä Parolan Rottingin kanssa. Ja rottinkirakkautta on ilma ollut sakeanaan! Salamarakkautta tai kauan kytenyttä hiljaista tunnetta, joka nyt on roihahtanut liekkeihin.

Olemme ilahtuneita myös siitä, että käytännön työskentelyn, kuten vaikkapa messusosaston suunnittelun, lisäksi pääsimme mukaan tänne Parolan verkkosivuille. Tässä kirjoituksessa pohdimme sisustuksen saloja, ja syyssisustuksen inspistaulut ovat meidän käsialaamme. Niitä on ollut kiinnostava tehdä, sillä samalla on joutunut haastamaan itseään: mikä on juuri minun näkemykseni ja tulokulmani. Paljon meillä on yhteneviä käsityksiä sisustuksesta mutta luonnollisesti myös painotuseroja ilmenee.

Vaikka triotyöskentelymme on osoittautunut toimivaksi ja tuottavaksi, haluamme esittäytyä tässä nimenomaan yksilöinä. Omat vahvuutemme perustuvat osaltaan myös siihen, että tähänastinen koulutus- ja työtausta meillä jokaisella on eri. Lukijana pääset nyt tutustumaan sisustuskäsialaamme!

Päivi Lamberg on työhyvinvoinnin asialla

Olen ammatiltani työfysioterapeutti ja pääsen tätä osaamista hyödyntämään sisustussuunnittelijan työssä. Nyt kun etätyö on tullut jäädäkseen ja hybridityömallista tulee uusi normaali, työpisteen tai työhuoneen sisustaminen kotiin tulee yhä tärkeämmäksi. Parhaimmillaan työpiste on houkutteleva ja ergonominen, mikä mahdollistaa työn tekemisen monipuolisissa asennoissa.  Hyvin suunniteltu kotityöpiste sulautuu muuhun sisustukseen ja toimivalla, kodikkaalla tilalla onkin arjen hyvinvoinnin näkökulmasta iso vaikutus asukkaiden rauhoittumiseen ja palautumiseen.

Rottinkirakkaus kulkee meillä suvussa: äitini 15-vuotiaana omalla tienestillään hankkimat tuoli ja pöytä ovat edelleen käytössä vanhempieni parvekkeella. Itse hankin ihanan Sirkka-riippukeinun niin, että uuden kodin valmistuessa se päästiin kiinnittämään kattoon heti muuttopäivänä!

Linda Lehtonen tuntee suomalaisen designin

Kuten työni sisustusmyyjänä suomalaisen designin parissa osoittaa, olen intohimoisen kiinnostunut sisustussuunnittelusta, ja siksi hakeuduinkin opintoihin. Seuraan aktiivisesti trendejä sisustuslehdistä, verkkosivuilta ja Instagram-tileiltä sekä vierailen tutkimusretkillä messuilla ja myymälöissä. Sisustussuunnittelijana kiinnitän ratkaisuissa huomiota toiminnallisuuteen ja ajattomuuteen. Haluan luoda asiakkaalle juuri hänen näköisensä tilan, joka ennen kaikkea toimii ja joka saattaa hyvälle tuulelle vuoden jokaisena päivänä.

Minulle rottinki on läheinen materiaali ja Parolan Rottinki tuttu brändi jo lapsuudenkodista, ja senaikaiset sängynpäädyt, hyllyköt ja saunan pukuhuoneen kalusteet palvelevat nyt kesämökillä! Olenkin kasvanut ajatukseen, että rottinki aitona luonnonmateriaalina sopii kaikille ja kaikkialle luomaan pehmeää ja kotoisaa tunnelmaa.

 

Emmi-Liinu Sutinen puhuu rohkeuden puolesta

Työtaustani ja taitopalettini on monipuolinen, ja sisustussuunnittelijakoulutukseen hakeuduin aivan tietystä syystä. Kaipasin takaisin luovalle alalle, jossa voi koko ajan oppia uutta ja kehittyä sekä nähdä oman kädenjälkensä. Pidänkin itseäni paitsi käytännönläheisenä ja ratkaisukeskeisenä myös rohkeana suunnittelijana, joka tarkasti  kuuntelee asiakasta mutta uskaltaa esittää omia visioitaan. Lopputuloksessa pyrin siihen, että kohde näyttää ja tuntuu hyvältä sekä asiakkaan että omasta mielestä. Rottinki materiaalina on kestävä, arvokas ja luonnonläheinen.

Rottinkiin olen perehtynyt opinnoissani mutta varsinainen havahtuminen rottingin mahdollisuuksiin tapahtui Parolan Rottingin myymälässä. Tunnelmallinen liiketila ja ihana henkilökunta osaltaan vakuuttivat minut siitä, että rottinkituotevalikoima on laaja ja materiaalia pystyy yhdistämään moniin eri tyyleihin.

 

Ja lopuksi vielä haluamme kertoa sinulle yhteisesti, mitä meille tulee mieleen sanoista rottinki ja rottinkirakkaus. Rottinkilistamme on seuraava: luonnonläheisyys, kotoisuus, ajattomuus, kevyt, vaalea, kesäinen, trendikäs, ”scandi-boho”, lempeys, käpertyminen rottinkikeinuun villasukat jalassa, ihanan keinumisen tuoma rauha. Rottinkirakkaus puolestaan kattaa rakkauden ja kunnioituksen rottinkikalusteita ja niiden luomaa lämmintä tunnelmaa kohtaan, hyvän olon joka syntyy kun näkee hyviä muistoja mieleen tuovan rottinkikalusteen sekä rakkauden omaa lasta kohtaan.

Oletko sinä samoilla linjoilla, mitkä sanat kuuluvat sinun listoihisi?

Toivotamme sinulle rottinkirakkaudellista syksyä ja vinkkaamme samalla, ettei ole sellaista tilaa tai tyyliä, johon rottinkikaluste ei soveltuisi!

Päivi, Linda ja Emmi-Liinu
    0
    Ostoskori
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan